Leipurit Tšekin maalla: Tästä se lähti

Jihlavan valloitus aloitettu. Matka tänne sujui onnistuneesti: aisapari oli ottanut kaikista niistä asioista selvää mistä minä en joten bussi/metromatka lentokentältä Prahan keskustaan sujui täydellisesti. Jo heti alkuun hintataso tuli hyvinkin selväksi: yksi lippu maksoi 32 kr, eli 1,40€ ja sillä pääsi 90 minuutin aikana niin pitkälle kuin halusi millä tahansa julkisella kulkuvälineellä. Kätevää!

Jihlavaan bussilla pääsi 6€ hintaisella lipulla, matka kesti puolitoista tuntia. Bussi oli ihan täynnä, mutta penkit isoja ja jokaisella oli käytössä näyttö mistä pystyi katsomaan elokuvia, sarjoja tms. mitä oli saatavilla. Vähän erilaista palvelua kuin Suomessa ;)

Asunto on todella iso, molemmille omat makuuhuoneet ja yhteistä tilaa riittävästi. Hieman tämä erilainen tapa rakentaa taloja hämmentää, esimerkiksi vessassa ei ole lavuaaria mutta vastaavasti suihkun puolelta sellainen löytyy :D lisäksi sieltä löytyy matala pisuaarinmuotoinen allas jossa on hana, ei ole ihan selvinnyt mihin sitä käytetään.Eilen ehdimme tehdä pienen kierroksen keskustan alueella, ja käydä ruokakaupassa. Haastavaksi täällä koituu englannin kielen käyttö (jota ei siis täällä käytetä) ja meidän tsekin kielen lyhyt oppimäärä.

Apuhengettäremme koulun kautta täällä Jihlavassa oli hankkinut meille pyörät käyttöön, joten niillä ajattelimme tutustua alueeseen tulevan kahden viikon aikana. Tämä kaupunki on todella kaunis ja sopivan kokoinen meille. 1200-luvulla perustettu kaivoskaupunki muistuttaa edelleen vanhoista ajoista monumenteillaan ja rakennuksillaan. Hopeaesiintymät toivat rikkauksia kaupungille, ja myöhemmin käsityöt toivat vaurautta asukkailleen. Tarkoitus on päästä tutkimaan maanalaisia tunneleita ja tutustua lähemmin rakennuksiin jotka ovat olleet olemassa satoja vuosia.

Ensimmäinen harjoittelupäivä oli tänään. Aamulla otimme pyörät alle ja apuhengettären opastuksella poljimme harjoittelupaikkaan. Leipomo on iso, noin niin kuin meidän mittakaavassa. Kokonainen rakennus täynnä toimintoja. Innolla marssimme sisälle.

Heti alkuun meille näytettiin paikkoja. Saimme valita ruoan loppuviikon harjoittelupäiville, 25 kr/ruokailu. Eli lounas maksaa 1€ ja valittavissa oli 4 eri ruokavaihtoehtoa. Toimii.
Lisäksi paikka tarjoaa työvaatteet. No vielä parempi. Pikku hiljaa alkoi tuntua siltä että ei mene ihan niin kuin elokuvissa. Omat turvalliset työvaatteet saivat väistyä valkoisten housujen ja läpinäkyvän valkoisen t-paidan tieltä. Omat työvaatteet kun olisivat olleet oikein sopivat ja elintarviketyöhön soveltuvat, niin ei, ei todellakaan täällä sellainen käy. Kun pitää olla valkoiset. No mikäs siinä. Sitten kengät: Suomessa tarkoin valikoidut turvatyökengät, jotka täyttävät kaikki kriteerit (Suomessa), eivät käy kun eivät ole valkoiset. Tilalle: CROCSIT. Siis mitä?? Kyllä. Uudet, hienot, uutuuden hohtavat, valkoiset CROCSIT. En tiedä olivatko aitoja, tuskin. Mutta ei varmaan väliä, kunhan ovat valkoiset. Kun vielä kysyin mustasta topista, että voinko jättää t-paidan alle edes jotain, niin vastaus oli että tiedäthän että se menee likaiseksi. Eikä sukatkaan olleet hyvät, pitää olla valkoiset. Ei raidalliset.

Kun shokista selvisi, pääsimme hommiin. Siivoamaan peltejä, latomaan tavaraa pinnoihin ja täyttämään peltejä tuotteilla. Pisteet siitä että pinnat ja pellit ovat puolet isompia kuin Suomessa. En ole missään noin isoja nähnyt. Kaikki on muutenkin isompaa: tilat, uunit, vaihtolämpökaapit. Ja koneita on kaikkia mahdollisia. Myös taikinakoneiden patoja oli varmaan 7. Tavaraa tehtiin niin paljon että välissä tuntui että ne sämpylät eivät lopu koskaan. 1 pelti=20 sämpylää. 1 pinna= 20 peltiä. Ja yhteensä 10 pinnaa yhtä sämpylää eli 4000 kpl. Menekkiä on.

Kielimuuri luo haasteensa, mutta työntekijät ovat mukavia. He auttavat ja korjaavat heti kun tehdään jotain väärin. Haastavaa on ilmaista itseään niin että he ymmärtävät. Mutta ensimmäinen päivä takana, huomenna vapaa ja torstaina työt alkavat klo 7:00.

Muutamia kuvia ensimmäisiltä päiviltä.